Oma pituus aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä

Oletko havainnut samana asian kuin minä? Nimittäin olen huomannut, että oman perheen kanssa aikaa viettäessä, sitä jotenkin unohtaa oman pituutensa. Perheessämme kaikki ovat pitkiä, joten olemme ikään kuin samalla tasolla, jos näin voi sanoa. Sitten tulee tilanne, että olet ulkopuolisten ihmisten ympäröimänä (esimerkiksi kuntosalilla), ja havahtuu, että ei helvetti, olempa minä pitkä. Tai sitten kaikki muut vain ovat tosi lyhyitä. Näissä tilanteissa tunnen itseni aina jättiläiseksi.

Tosin huomaan myös unohtavani pituuteni ystävieni seurassa, vaikka kaikki ystäväni ovat minua huomattavasti lyhyempiä. Onneksi minulla on kuitenkin yksi ystävä, jonka luokittelen myös pitkäksi ja jonka kanssa jaamme samoja ajatuksia pituuteen liittyen! Vertaistuen merkitystä ei voi väheksyä, kuten aiemmassa tekstissäni mainitsinkin.

Muistan yläasteajoilta, kun yksi parhaista ystävistäni sanoi, ettei edes kiinnitä mitenkään huomiota pituuteeni. Taisin kyseisessä tilanteessa kriiseillä omaa honkkelia ulkomuootoani. Tuo kommentti oli kuin musiikkia korvilleni, sillä ystävä, jonka suusta se tuli, on minun mittapuulla todella lyhyt. Sen mittainen, jollainen halusin itsekin olla. Niin sanotusti normaalin pituinen.

Aika ajoin sitä hieman kadehtii niitä ”normaalipituisia”. En tiedä, voiko sitä ikinä olla täysin immuuni muihin vertailuun tai pieneen kadehtimiseen. Tuntuu, että osasyy näihin tuntemuksiin piilee myös hormonitoiminnassa. Tietyssä vaiheessa kuun kiertoa sitä tuntee itsensä niin itsevarmaksi ja on hyvinkin sinut itsensä kanssa, mutta taas jossain tilanteessa fiilis on täysin päinvastainen. Kärsiikö miehet samoista mielenoikuista? Välillä tuntuu, että tämä on vain naisten kirous. Olisi niin paljon helpompaa olla mies!

Pituuden aiheuttamat ristiriitaiset ajatukset

Mutta takaisin aiheeseen. Omassa arjessa ja ”omien ihmisten” ympäröimänä sitä on jotenkin niin ihana olla, kun ei tule verranneeksi itseään kehenkään. Olenkin miettinyt, onko se osasyy siihen, että en viihdy enää niin usein suurissa ihmisjoukoissa. Esimerkiksi shoppailureissut ja salitreenit ajoitan nykyisin ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Huomaan nimittäin, että joskus salilla ruuhka-aikaan ollessa kuin huomaamatta vertailen välillä itseäni muihin naisiin. Oikein hävettää myöntääkin tämä asia, mutta niin se vain on. Ja vertailu kohdistuu nimenomaan pituuteen / ruumiin rakenteeseen, eikä esimerkiksi hiuksiin, vaatteisiin tai muihin ulkonäköasioihin. Huomaan, että niinä kertoina, kun olen vertaillut itseäni muihin, niin tilanteen jälkeen on jotenkin ärsyyntynyt olo. Silloin on ihana palata kotiin, kun täällä ei ole ketään, kehen itseään vertailisi.

Kuulostaako tämä ihan järjettömältä vai koetko sinä tälläisiä ajatuksia? Johtuvatko nämä ajatukset pituudesta vai riippuuko ne enemmänkin omasta luonteesta ja persoonasta? Kuulisin mielelläni sinun näkemyksiäsi ja kokemuksiasi aiheesta. Nyt kirjoittaessani tätä tekstiä huomaan, kuinka hassulta tämä toisaalta kuulostaa. Ja jotenkin niin turhamaiselta. Tässä sen huomaa, kuinka ristiriitaisia ajatuksia sitä itselläkin on.

ristiriitaisin terveisin,
184cm

Vastaa