Vanhojen tanssit pitkän naisen (tai tytön) perspektiivistä

Koska vanhat taidettiin koronastakin huolimatta tänä vuonna viime kuussa, ajattelin kertoa oman kokemukseni kyseisistä kinkereistä. Tanssin omat tanssini vuonna 2011 ja voi herranjumala kun muistan elävästi sen tuskan, kun kurssitarjottimella komeili vanhojentanssien harjoituskurssi. Ja minulla ei ollut tanssiparista saati mekosta harmainta aavistusta.

Tanssiparin varastaminen on ihan OK

Mahdolliset tanssikavaljeerit rajoittuivat kohdallani tasan kahteen minua pidempään samaa vuosikurssia käyvään kaksilahkeiseen. Näistäkin kahdesta vain toinen oli itselleni varteenotettava vaihtoehto. Luulin olleeni hyvissä ajoin liikenteessä kysyessäni tuota ainoaa toivoani parikseni. Tottakai hän oli jo lupautunut toiselle daamille! Pienellä paniikinomaisella perustelullani sain kyseisen pojan luovuttamaan daaminsa kaverilleen ja valitsevan minut parikseen. Parinvaihdoksen perustelin sillä, että ”Eihän tuollainen normaalimittainen tyttö voi tulla syömään meidän pitkien likkojen kuormasta!” Normaalimittaisille tytöille löytyy läjäpäin tanssipartneriehdokkaita, meille pitkille asia ei ole niin yksinkertainen. Onneksi tuntin kyseisen tytön suhteellisen hyvin ja äkillinen parinvaihdos oli hänelle OK. Problem solved!

Istuva vanhojentanssimekko taitaa olla vain ruusuinen kuvitelma..

Vielä oli edessä sopivankokoisen tanssimerkon metsästys. Olin päässäni kuvitellut jo sellaiset kauhuskenaariot, että joutuisin uhraamaan kymmeniä tunteja eri liikkeissä juoksemalla ja metsästämällä istuvaa mekkoa. Onnekseni kuitenkinjo ensimmäisestä liikkeestä löytyi mekko, joka miellytti sekä värillisesti että muodollisesti silmääni. Jos jotakin olisin mekossani saanut muuttaa, olisi siinä voinut olla jonkin sortin olkaimet. Tai siis olihan siinä olkaimet (irroitettavat), mutta tuohon aikaan olkaimettomat mekot olivat IN, joten en halunnut käyttää niitä. Tällaiselle hoikalle ja lähes tissittömälle tytölle tuo olkaimeton vaihtoehto ei ollut ehkä se kaikista fiksuin valinta. Muistan, kuinka jouduin jatkuvasti nykimään mekkoani ylös ja virittelemään kaiken maailman kaksipuolisia teippejä rinnanympärille, jotta edes tanssien ajan saisin mekon pysymään ylhäällä. Sain myös ystävältäni lainaan liivintäytteiksi ”kanafileet” (=itsekiinnittyvät rintaliivikupit?). Onneksi mekossa oli selässä korsettityyppinen kiristysratkaisu, joka sitten kiristettiinkin niin kireälle kuin suinkun mahdollista siten, että pystyin kuitenkin nipit napin hengittämään.

Vanhojentanssit ovat tämän astisen elämäni ainoa juhla, jolloin ei tarvinnut (luojan kiitos) menettää yöunia sopivien juhlakenkien takia. Tanssit olisi voinut ihan hyvin tanssia vaikka crocsit jalassa, koska mekon helman alta ei kenkiä kuitenkaan olisi näkynyt. Minun kenkäni olivat 3cm kiilakoroilla varustetut perus mustat avokkaat. Tanssiparini oli minua vajaa 10cm pidempi, joten pieni korko ei tässä tapauksessa haitannut.

Vanhojentansseista otimme vain yhteiskuvia, joten tässä havainnekuvaa mekon ulkonäöstä (kuva otettu vuonan 2020)

Näin jälkikäteen ajateltuna on hullua ajatella, että tuostakin prinsessapäivästä on vierähtänyt jo kymmenen vuotta!? Pakko mainita, että ehdin jo ennen tanssiparin varmistumista käymään kaikki vaihtoehdot läpi mahdollisista tanssipareista. Hoin vanhemmilleni ja ystävilleni, että mikäli tuo vuosikurssimme ainoa vaihtoehto ei pysty vaihtamaan pariaan, niin pakotan veljeni tanssimaan kanssani. En vain olisi suostunut tanssimaan itseäni lyhyemmän kanssa. Nyt kun aika on kullannut muistot, voin todeta, ettei tanssiparilla ole oikeasti mitään väliä. Tärkeintä oli, että päästiin ystävien kanssa nauttimaan tuosta päivästä ja laittamaan itsemme nätiksi.

terkuin,
187cm (kolmen sentin kiilakoroilla)

Vastaa